Hauskaa, kuinka sitä tottuu tiettyihin arjen rutiineihin;
kaikki ruoka kulkee vaa’an kautta suuhun, ruokaa syödään viis kertaa päivässä
ja omat eväät kulkee aina matkassa, treenit menee työvuorojen mukaan, lenkille
meen yksin tai lasten kanssa. Tää kaikki menee niin rutiinilla, että ne lasketaan siihen tavalliseen arkeen kuuluvaksi. Helppoa, sanoisinko? On on,
mutta suurin ongelma rutiineissa ei olekaan se mitä tekee normaalisti, vaan
ongelma rutiineihin tulee vasta sitten, kun jotain poikkeavaa tapahtuu. Tänään
oli poikkeava päivä, tai oikeastaan 10-12 tuntia. Okei, myönnän! Kykenin tohon
kymmeneen tuntiin nippanappa.
Eli kävin verikokeissa tänään. :D Ei siis mitään
suurta ja ihmeellistä, niin ku kuvitella vois. Eilen illalla päätin, että
hoidan ne kokeet aamulla, paastoan sen 10t ja hilipasen heti työvuoron alussa
labraan. Helppoa? No eih.. :D Illalla söin normaalisti iltapalan ja sitten
alkoi tapahtua! Suuta kuivaa, maha huutaa ruokaa ja yöunet jäi vähälle.
Valmistelin itseäni tähän aamupalan siirtoon muistilapulla: "ÄLÄ SYÖ!" Kiinnitin
lapun kahvinkeittimeen, koska eka vaara aamulla piilee tietty kahvissa.. Illan
ja yön jo kuvailinki, mutta aamu kun valkeni, niin taas se alko! :D Suu oli
kuiva, hirveä nälkä ja pääkipu (!!!), jonka oletin tulleen tästä psyykkeen ylikuormituksesta, jonka rutiini nimeltään AAMUKAHVI aiheutti. Mä mietin aamulla
tätä ”ÄLÄ SYÖ” –lappua lukiessa, että antaisko periksi ja kävis joku toinen
päivä paastokokeissa. En antanut tässä vaiheessa periksi. Töihin ajaessa
hiipi sama ajatus useamman kerran sen 45min ajon aikana mieleen: "Antaisko
periksi? Onhan päivä huomennakin!"
Mä tosissaan mietin, että antaisko periks, ku oli niin rankkaa!
:D Rankkaa olla 10 tuntia paastolla? Otin tyhjän sheikkerin töihin mukaan,
koska ajaessa työmatkaa, saattaa helposti puolikin litraa vettä kadota sisuksiin.
Tämän kymmenen tunnin aikana oli haastavaa pysyä poissa niistä rutiineista, joissa on pysynyt vuosia. Ja se aamupala.. Oivoi. Täytyi ihan tosissaan
muistutella itselleen, että hei tää on nyt vaan puolikas vuorokausi (ei edes sitäkään!) ja tässä iässä täytyy kyetä poikkeamaan rutiineista. :D
Mutta jutun pointtina ei ole kymmenen tunnin paasto, vaan
rutiinit, jotka rytmittää arkea. Ja kuinka rankkaa outoa on poiketa niistä!
Mutta nyt taas rakkaitten rutiinien pariin! ;)
Ps. Ne verikokeet oli kaikki hyvät! J Seuraavat verikokeet viimeistään
kisadieetin loppupuolella. Katsotaan tuleeko niihin muutosta. Kirjoittelen siitä
sitten tuonnempana.
Pps. Se aamupala myöhästy alle tunnilla normaalista..
-Marja-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti