Upea aamuaurinko herätti mut tänään yövuoron jälkeiseksi aamuksi aivan liian aikaisin. Siltä osin päivän suunnitelmat meni nyt uusiksi, sillä univelkaisena on turha lähteä salille rehkimään. Annoin itselleni luvan hitaaseen aamuun, ja pysähtymiseen tänä päivänä. Keho ja mieli tarvitsee lepoa. Itselleen pitää olla armollinen.
Luin sängyssä päivän uutisia. Huomio kiinnittyi päivän Hesarin juttuun jossa kerrotaan kuinka valtaosa suomalaisista naisista, ja puolet miehistä on tyytymättömiä painoonsa. Tämä näkyy masennuksena ja vääränlaisena laihduttamisena. Se tarina on mulle tuttu. Muistan hyvin ajan, kun vihasin omaa kehoani, kaikista eniten raskauden jälkeen, vaikka silloinhan naisen keho on kauneimmillaan! Tehtävänsä täyttänyt, kaunis nainen. Minä näin peilissä ylipainoisen, väsyneen ja ruman rusinan. En nähnyt sitä valtavaa urakkaa mistä mun keho oli juuri suoriutunut, näin vain paksut reidet, roikkuvan mahan, imetyksestä kärsivät rinnat, jenkkakahvat, vääränväriset hiukset ja liian ison takapuolen. Kyllä vain, voin kertoa että se näky masensi. Se näky aiheutti vihaa ja jopa katkeruutta. Sitähän äidit ei tosin saa ääneen sanoa, vaikka lähestulkoon jokainen on venyvää vatsanahkaansa puristellut ja kokenut menettäneensä osan naiseudestaan äitiyden myötä. Mies, sinä olet niin tärkeässä roolissa kun nainen opettelee elämään äitiyden muokkaaman vartalonsa kanssa!
Samassa tilanteessa on hirvittävä määrä ihmisiä ilman lapsiakin. Se mikä on surullisinta, niin jopa terveitä, sopusuhtaisia nuoria asettaa itselleen täysin epärealistisia tavoitteita kauneusihanteisiin kallellaan. Nuoren käsitys omasta kehostaan voi olla todella vääristynyt. Onneksi näistä osin sairaistakin kauneusihanteista puhutaan koko ajan enemmän; Syömishäiriöihin ajetut vartalot photoshopatuissa mainoskuvissa ei ole todellisuutta. Malli voi olla tärkeää kuvausta varten syömättä helposti jopa pari vuorokautta. Kuvauspäivänä vedetään sokeripaloja ettei mene taju. Se on todellisuutta. Raakaa ja vaarallista sellaista. Sä et voi asettaa itselles epärealistisia tavotteita, koska sä et tuu pääsemään niihin. Epäonnistuminen masentaa. Sitä ajattelee että mä en pysty. Etkä sä pystykään. Sen sijaan realistisiin, järkeviin tavoitteisiin sä pääset. Meidän on syytä muistaa, että valtaosa meistä kävelee ihan vaan maanpinnalla eikä catwalkeilla. SUN EI TARVITSE olla langanlaiha, supervoimakas, kovassa tikissä, tai mitään mikä ei oo sua. Sä oot sä, ja maailmalle se riittää.
Jos sä itse et oo tyytyväinen sun ulkonäköön tai elämäntapoihin, niin sitten on aika muuttaa niitä. Me ollaan käyty jo läpi niitä konkreettisia asioita miten se tapahtuu, mutta ei olla puhuttu oikeastaan yhtään siitä tärkeimmästä asiasta, nimittäin asenteesta.
Positiivisella ajattelutavalla sä opit ymmärtämään sun arvon. Mitä sä ansaitset ja mitä et. Opit luopumaan turhasta, heittämään negatiiviset, surua ja masentavia tunteita tuovat ajatukset pois. Sä opit iloitsemaan monista asioista, keväisestä auringonpaisteesta, kultaisista päiväkodintädeistä, siitä että imetys onnistui, mitä sitten vaikka rinnat roikkuu? Sä tuut huomaamaan että hymyilet koko ajan enemmän, ja se vilpitön ilo ja onni tarttuu myös ympärillä oleviin ihmisiin.Sä opit hyväksymään, että elämä on tässä ja nyt, ja sattumien lisäksi sun omilla valinnoilla oot kulkenut juuri tähän hetkeen. Kuuntelitko sun sydäntä silloin, kuunteletko nyt? Ootko siinä sun tilanteessasi nyt onnellinen?
Älä kiusaa itseäs epäonnistumisilla. Epäonnistumiset on niitä asioita mitkä meitä kasvattaa. Mene rohkeasti eteen päin. Nosta häntä pystyyn, taputa itseäs olkapäähän, irvistä peilille ja sano itselles että sä pystyt toteuttamaan sun unelmat, mitä ne sitten ikinä onkin.
Rakkaudella, Sarppa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti